20.11.2013 klo 17:00 - 19:00
Watts On the Wall 2013

 
1 / 1

Nuorten yhteistaideteos haastaa kaupunkitilan ja kaupunkilaiset

Nuorten yhteistaideprojekti Watts On the Wall 2013 (W.O.W 2013) huipentuu Lasipalatsin aukiolla marraskuussa.  Watts On the Wall (suomeksi Watit seinällä tai Mitä on seinällä?) on ylä- ja ammattikouluissa toteutettu taideprojekti, jonka tarkoituksena on saada nuorten ääni näkymään ja kuulumaan taiteen kautta laajalle yleisölle Helsingin keskustassa. Projektiin on osallistunut tänä vuonna kahdeksankymmentä nuorta neljästä oppilaitoksesta.


Työpajoissa syntyneet graffiti-tyyliset teokset heijastetaan Lasipalatsin aukion seinälle 18.11. ja 1.12. välisenä aikana iltaisin klo viidestä keskiyöhön.  Näyttelyn virallisia avajaisia vietetään Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. klo 17–19 Laiturilla, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytilassa.


W.O.W -projekti  toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012, jolloin projektin suojelijana toimi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.


Projektin on suunnitellut ja toteuttanut Pirjo & Purjo Productions eli monialainen taiteilija Sanna Jalomäki ja muotoilija Sinivuokko Koivula, yhteistyössä Annantalon, Stoan, Laiturin, Nuorisoasiainkeskuksen, Lasipalatsin Mediakeskuksen ja Ravintolakoulu Perhon kanssa.
 

Lisätietoja:   
Pirjo ja Purjo Productions,  me@pirjopurjoproductions.fi
Sanna Jalomäki 040-4639246
Sinivuokko Koivula 040-4401305  
 

Tapahtuma Facebookissa >> https://www.facebook.com/pages/WOW-Watts-On-the-Wall/442658555855168?fref=ts

 

 

Tykkää sivusta